Gamification – kasinoseikkailuja ja palkintojen keräämistä!

2019-05-05 in .

Olet varmasti tutustunut nettikasinoihin, joissa päästään mukaan kasinoseikkailuihin. Kaikki toimii näillä kasinoilla periaattessa samalla tavalla kuin muillakin kasinoilla, mutta niissä toimiessa saadaan käyttää enemmän mielikuvitusta. Samalla kun pelataan esimerkiksi kolikkopelejä ja tehdään muita perusjuttuja, liikutaan jonkinlaisessa kasinoseikkailussa. Se on vähän kuin pelaisi videopeliä, jossa edetään jossakin maailmassa suorittaen tehtäviä ja samalla keräten erilaisia palkintoja. Tätä tapaa kutsutaan nimellä Gamification eli suomen kielellä sanalla pelillistäminen. Se ei periaatteessa poikkea juurikaan kasinoiden VIP-klubien toiminnassa. Niissäkin tehtävä on aina suoritettu, kun päästään siirtymään klubin seuraavalle tasolle. Ja uusi taso antaa aina jonkin palkinnon.

Mutta kasinoseikkailussa tason saavutus tarkoittaa jonkin tehtävän suorittamisen onnistumista ja palkinto voi olla vaikkapa seikkailumaan valuuttaa, jolla voi käydä ostamassa kasinon kaupasta jonkin palkinnon. Se palkinto voi olla aivan hyvin juuri samanlainen etu kuin minkä jonkin toisen kasinon tason saavuttamisesta. Jotta tämä seikkailu tuntuisi mahdollisimman aidolta, saavat kasinon jäsenet suorittaa tehtäviä oman avatarin kautta.

CasinoHeroes -nettikasino tarjoaa saarihyppelyä

Kasinoseikkailu suoritetaan monella kasinolla saarihyppelyllä. Yksi sellainen on CasinoHeroes. Sivustolle voi ilmestyä välillä kokonaan uusi saari, jolle pääsee seikkailemaan annetuksi ajaksi. Mutta osa saarista on avoinna määrittelemättömän ajan. Jokaiselle saarelle on määritelty vaikeustaso ja niiden tiedoissa kerrotaan myös saaren aarteiden määrä sekä se kuinka monta pomoa siellä pitää päihittää. Pomot voivat olla mitä tahansa hahmoja, joita pitää päihittää aarteiden keräämiseksi. Jokaisella saarella on jokin oma päätehtävä. Se voi olla vaikkapa se, että pitää palauttaa Kuninkaan kultainen kruunu, jonka ilkeä loikäärme on varastanut.

Ikibulla kerätään siemeniä ikkien saarilla

Myös Ikibu tarjoaa saariseikkailuja. Näillä saarilla asuu Ikibu -nimisiä asukkaita. Saarilta kerätään siemeniä, joita voidaan vaihtaa kasinon kaupassa ilmaiskierroksiin. Kaikki toimii silti kuten muillakin nettikasinoilla, että saarilla edetään kohti uusia siemensaaliita kasinon pelien pelaamisen kautta. Sivustolla on nähtävillä kartta kaikista saarista, joihin päästään seikkailemaan. Kun on uusi jäsen, näkee vasta ensimmäisen saaren nimen, joka on saari nimeltään Kun Islet. Ikkit ovat tällä saarella paossa viidakon pedoilta, josta tämä tarina alkaa!

Ikibun saariseikkailu